lauantai 24. elokuuta 2013

St. Patrick's

Terppa.


Tänään päädyimme vahingossa Vana-Postin St. Patricksiin, kun alkuperäiseen suunnitelmaan kuuluva paikka oli aivan täynnä. Sitä se lauantai-ilta teettää. No, ei haittaa.
Patrciksejahan on pitkin Tallinnaa, nettisivujen mukaan yhteensä viisi. Olemme käyneet näistä kahdessa, mutta pitäisi vielä päästä käymään Piritan ravintolassa (Merivälja tee 5), näyttää ihan kivalta kuvien perusteella. Hieno merinäköala!
Vana-Postin (Vanhakaupunki) ravintola oli myös oikein viihtyisä ja yllättävän rauhallinen ottaen huomioon, että tosiaan on se lauantai-ilta. Lisäksemme paikalla oli suomalaispariskunta ja pari paikallista teiniä. Tilaa kyllä olisi ollut vielä monille! Ahtauduimme ravintolan pimeimpään nurkkaan, siellä oli mukavaa. Suunnittelimme jäävämme sinne jopa koko loppuillaksi, mutta joku toinen kerta sitten. Mennäänpä sitten itse ruokaan..

Alkupalaksi otimme perunankuoria. En ollut kuullutkaan näistä ennen Viroon muuttoa, mutta nämähän ovat todella hyviä ja hyvin maustettuja, parempia kuin tavalliset perunalastut. Hintakaan ei ollut paha, 2,50e. Emme osanneet päättää, kummat ovat parempia; nämä, vai BeerGardenin kuoret. Ehkä nämä?

















Virolaisvahvistuksemme otti pelmeenejä (en vastaa kirjoitusasusta, heh..), jotka eivät nekään kalliita olleet.
Vanhassa kaupungissa ei usein saa näin halvalla mitään. 2,90e.
















Anu Saagimin sanoista loukkaantunut suomalainen päätti laihduttaa ja ottaa lämmintä kanasalaattia. (4,20e) Ja oli hyvää! Olisi voinut syödä vielä toisen.. Tyhmä kuvakulma, mutta kai siitä näkee että salaattiahan se on!
Tuo loukkaantumisjuttu oli muuten vitsi.



Pisteitä!

Viihtyvyys 8/10
Palvelu 7/10
Ruoka 8/10

Yht. 23/30

Huomenna uudestaan..



St. Patrick's
Vana-Posti 7


Merivälja tee 5 (Pirita)
Suur-Karja 8
Pärnu mtn 20
Narva mtn 5 (lähimpänä Viru keskusta)

http://www.patricks.ee/index.htm

perjantai 23. elokuuta 2013

Mack bar-b-que

Heipähei!


Meillä on ruokapaikoista päätellen menossa todellinen laiskuuskausi, pitäisi kai vähän ryhdistäytyä. Tänään raahauduimme vanhaan tuttuun Mack bar-b-queen Tartu maanteelle. Rocca al Maren ravintola on kyllä paljon parempi, mutta aukioloajat eivät ihan täsmää meidän aikataulujen kanssa. Tartu maanteen Mack on auki 23 asti, paitsi viikonloppuisin 24 asti. Se on myös Roccan ravintolaa viihtyisämpi.
Palvelu tosin on Roccassa paljon parempaa. Ihmettelimme hieman, kun tarjoilija kyseli monta kertaa, maistuuko ruoka. No, eipä se maku tässä kahden minuutin aikana muuttunut.

Laiskuudesta kertoo kai sekin, että ei jaksettu kokeilla mitään uutta, vaan otettiin "vakkarit." Mitään hienoa illallista tuossa paikassa ei saa, vaan lista sisältää lähinnä kanaa, salaatteja ja hampurilaisia.
Alkupalaksi otettiin kanaa, joiden mukana tulee dippiä. Ilman tuota dippiä en edes söisi näitä kanoja..
Kanat maksoivat 3,90e.

















Alan vakavasti harkita paremman kameran ostoa nähtyäni näiden kuvien laadun.
Meikäläisen pääruokana oli caesarin salaatti kanalla, jolle tuli hintaa 6,60e.
Helsinkiläisen korvaan hinta on tietysti naurettavan halpa, mutta Virossa on jo
aika kipurajoilla tuo hinta, etenkin kun salaatti ei mitään huippuluokkaa ole.


















Salaatin mukana saa patonkia, jota aina vuolaasti kehuskelemme.
Myönnettäköön, ettei se olisi läheskään yhtä hyvää ilman tuota dippiä, jota söimme kanojen kanssa..


Seuralaiselle maistui kanahampurilainen, ei ollut valittamista. 7,90e


Ja ne pojot.


Viihtyvyys 8/10
Palvelu  5/10 (Roccassa parempi)
Ruoka 7,5/10

Yht. 20,5/30

Suosittelemme.






Mack bar-b-que
www.americanfood.ee
Tartu mtn 63
Paldiski mtn 102 (Rocca al Mare)







keskiviikko 21. elokuuta 2013

F-Hoone

Tere.


Eilisen Robbie Williamsin keikan jälkeen ilmassa on pieniä laiskuuden merkkejä, joten ketään ei huvittanut lähteä ravintolaan istuskelemaan. Kun kaappikin oli tyhjä, saimme (taas) idean hakea mahantäytettä kotiin. Tällä(kin) kertaa kohteeksi osui F-Hoone, joka löytyy Viron parhaat ravintolat top 50-listalta sijalta 21. Vaikka ravintolan sijainti ei olekaan keskeisin, se on usein aivan täynnä ihmisiä. 

Koska ajattelemme kurvejamme ja sixpackejamme, tilasimme salaattia.
Kastike ja lisukkeet (tässä kana) on vapaasti valittavissa. Itse valitsimme chili-valkosipulikastikkeen, joka maistuu kerta toisensa jälkeen. Emme tosin ole vielä keksineet, missä kohtaa kastiketta chili/valkosipuli maistuu, mutta hyvää se on kuitenkin!
Salaatti 1,90e, lisukkeet 1,80e. 

















Kanapasta 2,90e. Isompi versio maksaa 5,30e. 


















Hinnat F-Hoone on laittanut kohdilleen, nämä kaikki maksoivat yhteensä vain 10,30e. Juomat tietysti tuovat lisähintaa, mutta ainakin kotiinhaettuna edullista ruokaa! Paikan päällä olemme toki joskus syöneet, mutta F-Hoone ei omasta mielestämme ole mikään maailman viihtyisin paikka, joten syömme mieluummin kotona. 
Emme viitsi kuvata paikkaa itse, ettemme julkaise netissä kenenkään sellaisen naamaa, joka tänne ei halua. Googlen kuvahausta löytyy kuvia! 


Ja jälleen pisteitä..
Viihtyvyys 3,5/10
Palvelu 7,5/10
Ruoka 7/10

Yht. 18/30 

F-Hoone
Telliskivi Loomelinnak

tiistai 20. elokuuta 2013

Tommi Grill

Terve.


Tänään käytiin (taas) syömässä Tommi Grillillä. Paikka on varmasti monelle suomalaiselle tuttu, se kun sijaitsee ihan Viru hotellia vastapäätä. Olemme käyneet jostain syystä useastikin Tommilla syömässä, vaikka kukaan ei ole koskaan päästänyt riemunkiljahduksia saadessaan ruokansa pöytään. Mikään suuria makuelämyksiä Tommilta on turha hakea. Sen sijaan nälänpoistoon se on ihan kelpo paikka. Hintakin on melko kohdillaan.
Alkajaisiksi ahmittiin nachoja (4€), jotka kyllä maistuui Jos näitä ei Tommilta saisi, tuskin kävisimme siellä koskaan. Ainoa miinus tulee siitä, että tuntuu, kuin nachot olisi uitettu vedessä - kyllä. Tommin safkoissa on turhan usein tämä sama vaiva, ne ovat hirveän vetisiä, ihan kun olisi pidetty niitä sateessa.
Tuo juustodippi on muuten hyvää.


















Sitten saapui "pääruoka". Oikeastihan nämä kanat (5€) ovat alkupalalistassa, mutta pikkunälän yllättäessä vatsa kyllä täyttyy näistäkin. (Oikea syyhän on se, että olemme kokeilleet suunnilleen kaikki Tommin pääruokalistan ruoat, emmekä ole erityisesti lämmenneet yhdellekään. Siksi otamme usein vain alkupaloja..) Pastaa ei kannata Tommilla tilata, se vasta vesisateeseen on jätettykin! Ei voi ainakaan väittää ruokaa kuivaksi, mutta uittamisen sijaan suosimme kyllä muita vaihtoehtoja..


















Tommin Burgeri (5,50€) maistui ihan hyvin. Kuvien laadusta saatte muuten syyttää meitä, huomasimme nimittäin kameran akun loppuneen kun olimme tilanneet. Eipä ainakaan ole ravintolan omia photoshopattuja kuvia, näiltä ne sapuskat oikeasti näyttävät!







Tommi Grill
Viru Väljak 2
Tatari 64









Sitten niitä pisteitä. Tällä kertaa emme saaneet traumoja mistään, kuten yleensä, joten pisteet saattavat olla normaalia korkeammat. Palvelukin oli tänään yllättävän hyvää! Edellisillä kerroilla olemme todistaneet mm. tapauksia, joissa tarjoilija ei ymmärtänyt, mitä tarkoittaa double pineapple. Siis oikeasti. Ja aivan selväpäinen fiksu suomalaismies siinä oli tilaamassa ja puhui vieläpä poikkeuksellisen hyvää englantia. Kumma juttu!


Viihtyvyys
6/10
Palvelu
6,5/10
Ruoka
5/10


Yht. 17,5/30

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Da Vinci

Tervist.

Viime postaukseen liittyen täytyy sanoa, että on yksi ravintola, missä olemme käyneet, mutta emme mene enää - Da Vinci. Tämä kauppakeskuksissa (Kristiine, Rocca al Mare) sijaitseva pizza/pasta/salaattipainotteinen paikka tuntuu kuitenkin jostain syystä turisteja houkuttelevan. Joka kerta siellä suomalaisia näkee, kuten myös tietysti paikallisia. Hintataso on kyllä suht halpa, mutta eipä niillä safkoilla hintoja voikaan nostaa. Palvelu on myös ollut joka kerta todella hidasta. Viime kerralla tarjoilija suunnilleen heitti lautaset ja lasit pöytään, eikä sanonut sanaakaan koko vierailumme aikana.
(Muistuttaisin tähän väliin, että emme kittaa ravintoloissa kaljaa ja toitota kovaan ääneen suomalaisuuttamme, vaan kommunikoimme aina viron kielellä, joten meidän käytöksestä huono palvelu ei ole kiinni.)

Itse tilasimme pizzaa. Aiemmin olemme tilanneet myös pastaa. Pizza on ihan kohtuullista, ei mitään herkkua, mutta kyllä sillä pahimman nälän saa vietyä. Toisaalta viime kerralla pizza maistui niin kamalalle, että päätimme sen olevan viimeinen kertamme kyseisessä ravintolassa.
Ruokalistalla ei ole mitään erikoisuuksia, joten varsinkaan vaativaan makuun paikka ei ole sopiva.

Kuvia ei kehdannut ottaa, jatkossa sitten näkee niitäkin.

Da Vinci
Kristiine keskus
Rocca al Mare
http://davincifood.ee/

PISTEET

Paikan viihtyvyys
4/10
Palvelu
1/10
Ruoka
3/10

Yht. 8/30

Nyt syömään!

Tere!

Täällä kirjoittelee pari Tallinnassa asuvaa suomalaista, joilla on tapana käydä ulkona syömässä lähes joka päivä, joten kokemusta löytyy paikasta ja toisesta. Päivittäin laivat tuovat tänne satoja suomalaisia, joten halusimme jakaa kokemuksiamme eri ravintoloista auttaaksemme turistia (ja vaikka paikallisiakin) löytämään ne parhaat paikat. Porukkaan kuuluu myös yksi virolaisvahvistus, eli yhden ihmisen maun mukaan arviot eivät tule. Harmiksemme ollaan monen monta ravintolaa testattu ennen kuin saimme idean blogista, joten joudutaan käymään ne kaikki uudestaan läpi - täytyyhän kuvia olla! Tästedes postaukset koskevat siis vain ja ainoastaan ruokaa ;) Meille saa antaa myös vinkkejä, testaamme mielellämme uusia paikkoja!

Testattujen listalla on monta peruspaikkaa: F-Hoone, Hell Hunt, Trattoria Massimo, BeerGarden,..

Annamme aina lopuksi pisteet (max. 30p), jotka muodostuvat ruuan, palvelun ja paikan viihtyvyyden perusteella.