sunnuntai 18. elokuuta 2013

Da Vinci

Tervist.

Viime postaukseen liittyen täytyy sanoa, että on yksi ravintola, missä olemme käyneet, mutta emme mene enää - Da Vinci. Tämä kauppakeskuksissa (Kristiine, Rocca al Mare) sijaitseva pizza/pasta/salaattipainotteinen paikka tuntuu kuitenkin jostain syystä turisteja houkuttelevan. Joka kerta siellä suomalaisia näkee, kuten myös tietysti paikallisia. Hintataso on kyllä suht halpa, mutta eipä niillä safkoilla hintoja voikaan nostaa. Palvelu on myös ollut joka kerta todella hidasta. Viime kerralla tarjoilija suunnilleen heitti lautaset ja lasit pöytään, eikä sanonut sanaakaan koko vierailumme aikana.
(Muistuttaisin tähän väliin, että emme kittaa ravintoloissa kaljaa ja toitota kovaan ääneen suomalaisuuttamme, vaan kommunikoimme aina viron kielellä, joten meidän käytöksestä huono palvelu ei ole kiinni.)

Itse tilasimme pizzaa. Aiemmin olemme tilanneet myös pastaa. Pizza on ihan kohtuullista, ei mitään herkkua, mutta kyllä sillä pahimman nälän saa vietyä. Toisaalta viime kerralla pizza maistui niin kamalalle, että päätimme sen olevan viimeinen kertamme kyseisessä ravintolassa.
Ruokalistalla ei ole mitään erikoisuuksia, joten varsinkaan vaativaan makuun paikka ei ole sopiva.

Kuvia ei kehdannut ottaa, jatkossa sitten näkee niitäkin.

Da Vinci
Kristiine keskus
Rocca al Mare
http://davincifood.ee/

PISTEET

Paikan viihtyvyys
4/10
Palvelu
1/10
Ruoka
3/10

Yht. 8/30

2 kommenttia:

  1. Käytiin kans tuol syömäs eikä se nyt mun, eikä muiden mielest nii pahaa ollut. oli vähä jo nälkäkin mut ei jääny traumoja. palvelusta oon samaa mielt, se oli ihan p^ska.. kristiinassa syötiin

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, ensimmäinen kommentoija. Meillähän on tilastojen mukaan ollut tänään jo 16 katselukertaa, huimaa ;)
    Kiitos kommentistasi ja mielipiteestäsi!

    VastaaPoista